Sara Lappalainen pöyristeli Hesarin juttua – tämä ei mahtunut SE-naisen kalloon
Juoksija Sara Lappalainen (entinen Kuivisto) on kommentoinut Instagram Storiesissa Helsingin Sanomien uutista, jossa käsiteltiin liikunnan vaikutusta masennukseen.
Helsingin Sanomien jutussa (tilaajille) kerrottiin australialaisen tutkijaryhmän raportoimista tutkimustuloksista. Ne on julkaistu British Journal of Sports Medicine -tiedelehdessä.
– Liikunta voi hoitaa masennusta ja ahdistusta paremmin kuin terapia tai lääkehoidot. Teho on jopa puolitoista kertaa suurempi, alkoi Hesarin juttu.
– Katsaus kokoaa yhteen valtavan määrän aiempia tutkimuksia, jotka ovat selvittäneet liikunnan vaikutusta mielenterveyden ongelmien hoidossa.
– Liikunta pitäisi ottaa ensisijaisten hoitomuotojen joukkoon masennuksen, ahdistuksen ja psykologisen kuormituksen hoidossa, tutkijat suosittavat, jatkui uutinen.
SE-nainen piti tutkimustulosta melkoisena itsestäänselvyytenä.
– No hyvä että tehtiin tutkimus, mutta luulisi tän asian olevan kaikille alan ammattilaisille täysin selvä jo ennestään, hämmästeli Lappalainen päivityksessään.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon