Hiihtoliitolta selvä ilmoitus – Kerttu Niskasen toiveet menossa murskaksi
Kerttu Niskasella on takanaan yksi hänen hiihtouransa parhaista kausista. Se päättyi ylivoimaiseen esitykseen Rovaniemen Suomen Cupin kisoissa.
Niskanen on kuitenkin puhunut julkisesti yhdestä huolenaiheesta, jonka hän on jakanut esimerkiksi Iivo-veljensä. Kyse on nimittäin huoltoryhmän voitelupäällikön Mika Venäläisen tulevaisuus.
Venäläinen on tehnyt selväksi, että hän jättää pestinsä tämän kauden jälkeen. Naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Piirainen on myös ilmoittanut jättävänsä jäähyväiset maajoukkueelle. Kerttu Niskanen kommentoi asiaa Ylelle Suomen Cupin päätöskisojen yhteydessä.
– Ei niistä oikein vielä tiedä mitään. Minulla on ollut pari viime kautta Juhon (Mikkonen, valmentajamies) kanssa niin hyvä tekemisen meininki ja selvät sävelet. Minun mielestäni on tärkeintä, että oma juttu toimii ja joukkueesta imetään kaikki, mitä pystytään. Toivon, että saadaan maajoukkueeseen hyvä porukka kasaan. Huolto on meille tosi tärkeä. Mikalle vain terveiset, että soitellaan vielä, Niskanen kommentoi Ylelle.
Niskanen on jo aiemminkin kertonut, että hän haluaisi taivutella Venäläisen jatkamaan hiihdon parissa.
Hiihtoliitto on nyt julkaissut uutisen, joka tekee tilanteen harvinaisen selväksi. Se kertoi nimittäin tiistaina uutisessaan, että maajoukkueeseen haetaan ”luotettavaa ja ammattitaitoista voitelupäällikköä vastaamaan Suomen hiihtomaajoukkueen voitelupäällikön tehtävästä”.
Mikään ei siis viittaa siihen, että Venäläinen olisi taipumassa asian suhteen. Uuden huoltopäällikön työt alkavat lokakuun alussa. Määräaikainen diili kestää 31.3.2024 saakka.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta