Amandan ”valtavat rinnat” raivostuttavat – urheilutähti ei voi käsittää ihmisten pakkomiellettä
Tennistähti Amanda Anisimova nousi viime vuonna urheilumaailman tietoisuuteen, kun hän ylsi Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelin puolivälieriin.
Anisimovan alkukausi on ollut varsin vaikea. Hän on voittanut kolme ottelua ja hävinnyt kahdeksan. Nyt 21-vuotias tennisässä on astunut esiin ja kertonut pitävänsä tauon peleistä.
– Minulla on ollut vaikeuksia mielenterveyteni ja loppuunpalamisen kanssa kesästä 2022 saakka. Tennisturnauksiin osallistumisesta on tullut sietämätöntä. Tällä hetkellä prioriteettini on mielenterveyteni ja tauon pitäminen, avautui Anisimova.
Anisimova on saanut paljon pilkkakirveitä noustuaan lajin huipulle. Hän osaa suhtautua myös huumorilla ihmisten pöyristyttäviin avautumisiin.
Nainen jakoi hiljattain kuvan saamastaan yksityisviestistä.
– Epäurheilullisin vartalo koskaan! Kapeat olkapäät ja valtavat rinnat, pöyristeli yksi ”fani” hänen kuvaansa.
– Kiitos, kuittasi Anisimova sarkastisesti.
Anisimova hämmästeli ihmisten tarvetta antaa hänelle palautetta aiheesta. Se on jokapäiväistä.
– En tiedä mitä ajatella. Niin moni ihminen kommentoi vartaloani sosiaalisessa mediassa joka päivä. En tule koskaan ymmärtämään tuota pakkomiellettä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään