Suomalaisheittäjä romahtanut pahasti – kertoi nyt karun totuuden tilanteestaan
Moukarinheittäjä Sara Killisen tuloksellisesti vaikea alkukausi on saanut jatkoa.
Hän oli kakkonen Yhdysvaltain yliopistosarjan konferenssin mestaruuskisoissa Raleigh’ssa. Virginia Techiä edustava Killinen jäi kuitenkin vaisuun tulokseen 62,50.
Münchenin EM-kisoissa Suomea edustanut Killinen myönsi, että hänellä on ollut vaikeaa.
– Nyt on ollut vaikea kilpailukausi. On ollut juttuja terveyden kanssa ja henkilökohtaisessa elämässä. Itselläni on ollut myös liian suuret odotukset. Heittäminen on mennyt puristamiseksi, niin harjoituksissa kuin kilpailussa, avautui Killinen SUL:n tiedotteella.
Killinen on saanut lekan lentämään tänä vuonna 67,93 metriä. Hänen ennätyksensä on viime vuonna heitetty 71,02.
– Kroppa pystyisi mihin vaan, mutta siinä pitäisi myös itse olla täysillä mukana joka hetki. Se ei nyt ole onnistunut, Killinen päivitteli.
Killisen kilpailukausi jatkuu parin viikon päästä Jacksonvillessä Floridassa. Siellä hän taistelee paikasta Yhdysvaltain yliopistosarjan finaalissa.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja