Suoraa tekstiä: Leijonien voimanpesä myönsi karun totuuden IS:lle
Suomen otteet jättivät toivomisen varaa jääkiekon MM-kisojen alkulohkovaiheessa. Urakka päättyi toki upeaan 7–1-voittoon Tanskasta.
Puolivälierissä tulee vastaan Kanada. Tanskaa vastaan huipputehot 0+3 takonut Leijonien puolustaja Mikael Seppälä teki selväksi yhden asian Ilta-Sanomien haastattelussa. Leijonien alkulohkon otteilla tulee noutaja.
– Sieltä tulee äärettömän kova jengi vastaan. Pitää pelata turnauksen paras peli, jos meinaamme päästä jatkoon, Seppälä linjasi Ilta-Sanomille.
Kanada pelaa pohjoisamerikkalaiseen tyyliin varsin suoraviivaisesti ja antaa kovaa painetta puolustajille. Seppälä ei tuota pelkää.
– Kyllähän siihenkin lääkkeitä on. Ei se mikään uusi juttu ole, että pakeille tulee painetta. Pitää vain löytää keinot. Se lähtee jo keskialueelta, että ollaan sillä tavalla hyvin trapissa, että tulee ainakin sellaisia päätykiekkoja, joihin on pakkien helpompi mennä, avasi voimanpesä IS:lle.
Seppälä pelaa kolmatta MM-turnaustaan. SM-kultaa Tapparassa keväällä voittanut puolustaja jatkaa ensi kaudella uraansa SHL:n HV71:ssä.
LUE MYÖS:
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa

- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”