Venäjän hiihtotähti sai tarpeekseen – pamautti tylyn viestin Suomeen
Venäläisten hiihtäjien lähitulevaisuus kansainvälisissä kisoissa ei näytä kovin valoisalta. Maan hiihtotähdet ovat luonnollisesti pohtineet asiaa paljon.
Veronika Stepanova on ollut viimeisen reilun vuoden aikana erittäin äänekäs. Kukaan muu nykyinen venäläishiihtäjä ei ole julkisesti ilmaissut niin selvästi tukeaan maan presidentti Vladimir Putinille ja hänen brutaalille hyökkäyssodalleen Ukrainassa.
Vielä ei ole selvää, minkälaisilla ehdoilla venäläiset voivat palata kansainväliseen hiihtoon, varsinkin jos sota Ukrainassa jatkuu vielä pitkään.
Venäjän hiihtopomo Jelena Välbe on tehnyt selväksi, että maan hiihtäjät eivät kilpaile ilman maatunnuksia. Kukaan ei myöskään Välben mukaan suostu allekirjoittamaan mitään papereita, joissa suhtaudutaan kriittisesti maan poliittisten päättäjien toimiin.
Stepanova on kirjoittanut omasta hiihtotulevaisuudestaan Match TV:llä.
– Haluanko voittaa kansainvälisiä kisoja? Totta kai. Kysymys on vain, että mistä kisoista on kyse. En usko, että minusta tulee enää maailmanmestaria FIS:n (kansainvälisen hiihtoliiton) alaisissa kisoissa. Norjalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset urheilupomot eivät halua nähdä minua kisoissaan, vuodatti Stepanova.
Stepanova viittasi siihen, että MM-kisat järjestetään vuonna 2025 Trondhemissa, vuonna 2027 Falunissa ja vuonna 2029 Lahdessa.
– He eivät vain halua, että venäläinen tulee voittamaan. He elävät omassa maailmanjärjestyksessään, taiteili Stepanova ilmeisesti ilman minkäänlaista ironiaa ja jatkoi:
– En ole ollut koskaan samaa mieltä siitä. En nyt, en vuonna 2019 tai 2021, kun olin voitokas (tarkoitan nuorten MM-kisoja Suomessa).
Stepanova kritisoi hiljattain myös Instagramissa Lahden vuoden 2029 MM-kisaisännyyttä. Lahti oli kisojen ainoa hakija.
– Minulla on hienoja muistoja 2019 nuorten MM-kisoista Lahdessa – ensimmäinen mitalini kansainvälisistä kilpailusta on sieltä. Mutta sanat ”ainoa hakija” eivät voi muuta kuin hämmentää.
Stepanovan mukaan tilanne kertoo surullista kieltään maastohiihdon heikosta kansainvälisestä suosiosta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet