Hiihtotähtien bileet lähtivät hanskasta – nyt puhui supertähti

Therese Johaugista tuli hiljattain äiti. Myös ruotsalainen hiihtolegenda Charlotte Kalla odottaa esikoislastaan, jonka on tarkoitus syntyä vielä kesällä.
Kalla puhui hiljattain raskaudestaan Expressenille. Hän myönsi pystyvänsä samastumaan Johaugiin, joka kertoi joku aika sitten medialle, että hän ei olisi koskaan antanut itselleen anteeksi, jos hän olisi asettanut uransa äitiyden edelle.
– Nuo ajatukset alkoivat nousta enemmän esiin uran loppupuolella. Sitä alkoi ajatella, että 35-vuotiaana ei voi välttämättä tulla raskaaksi. Mahdollisuudet pienenevät, kun vanhenee, avautui Kalla.
Johaug lopetti uransa reilu vuosi sitten. Hän ehti tavata Kallan ennen raskaaksi tulemistaan.
Johaugille oli järjestetty yllätysjuhlat. Mukaan oli kutsuttu myös Kalla. Bileitä on aiemmin kutsuttu villeiksi. Kalla ei lähtenyt kiistämään tuota.
– Sitä se oli! Tunsin oloni sairaaksi juhlien jälkeen.
– Se on kaaosta, kommentoi Kalla hiihtäjien bilemeininkiä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta