MM-unelma murskana – SE-mies kiehui Kalevan kisojen järjestäjille
Kristian Pulli oli miesten pituushypyn ykkönen Kalevan kisoissa. Hän vei voiton varsin vaisulla tuloksella 773. Suoritukset tehtiin ikävään vastatuuleen.
Pulli kokee olevansa nousukunnossa. Hän oli kuitenkin kisan jälkeen hyvin pettynyt mies. Kisajärjestäjien touhu ei saanut SE-miehen hyväksyntää.
– Hyvillä mielin tulin kisaan. Kunto on nousussa, mutta kisajärjestäjät voisivat katsoa sikäli peiliin, että hyppyjen suunta olisi voitu kääntää. Varsinkin meille kevytrakenteisille hyppääjille vastatuuli on myrkkyä, Pulli totesi SUL:n tiedotteella.
Paikka MM-joukkueessa ei ole irtoamassa. Pulli käänsi jo katseensa tulevaan.
– Nyt alkaa olla jo aika samassa vireessä, mitä silloin olin ja jopa vähän paremmassa. Nyt täytyy niellä tämä tilanne ja jatkaa seuraavaan kilpailuun ja keskittyä loppukauteen.
– Kilpailuja ei kauheasti ole, mutta ajattelin kilpailla mahdollisimman ahkerasti ja ottaa loppukauden aikana niin paljon kropasta, kuin sieltä on otettavissa.
Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare ymmärsi Pullin tuskan. Hän näki miehen menossa kovaa tekemistä.
– Kävi Pullin tilanne sääliksi. Hän hyppäsi vastatuuleen kohtuullisen kisan. Mies oli ihan eri kuin Lappeenrannassa GP-kisoissa. Jos olisi ollut Lappeenrannan olosuhteet, olisi perjantain suorituksilla nähty kolme yli 8-metristä. Pulli on täysin mysteerimies minulle, heitti Bryggare IL:lle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!