Nyt lähti – suomalainen keihäsässä kiskaisi uuden ennätyksensä
Keihäänheittäjä Taneli Juutinen edusti aiemmin tänä vuonna Suomea yleisurheilun EM-joukkuekilpailuissa Puolassa.
Juutinen on onnistunut nostamaan tasoaan aiemmasta. Vielä ennen tätä kautta miehen ennätys oli kesällä 2019 tehty 77,21.
Nyt Juutinen on päässyt uusille metriluvuille. Hän täräytti Siilinjärvellä hienon uuden ennätyksensä 79,03.
Myös kokenut kiekonheittäjä Frantz Kruger oli tulessa viikonloppuna. 48-vuotias veteraani sai limpun lentämään Seinäjoella peräti 56,72 metriä.
Suomen ennätyskin tehtiin lauantaina, kun 17-vuotias paraurheilija Neea Sahlström heitti Siilinjärvellä keihästä ensin 22,38 ja sitten 23,12. Näin Sahlström paransi kahdesti luokan 38 naisten Suomen ennätystä.
Seiväshyppääjä Elina Lampela taas taisteli toiseksi kansainvälisissä kilpailuissa Saksan Rottach-Egernissä. Lampela ylitti kilpailussa 455, joka jää sentin Turussa kesäkuussa syntyneestä omasta ennätyksestä.
– Tulos oli hyvä ja tosi hyviä päänahkojakin tuli. Siinä mielessä olen tyytyväinen. Kisatapahtumakin oli hieno, paikalla oli paljon katsojia. Mutta hyppääminen oli teknisesti vähän hankalaa, Lampela totesi SUL:n tiedotteella.
– Kisa kertoi,etten tarvitse täydellistä hyppyä 455:n ylitykseen, joka on kuitenkin minulle uran toiseksi paras tulos.
Lähde: SUL
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä