Krista Tervo romahti rajusti – SE-nainen paljasti IL:lle koko ikävän totuuden

Krista Tervo teki kaudella 2022 moukarinheiton Suomen ennätyksen 74,40. Tästä vuodesta on kuitenkin tullut melkoinen tuskien taival.
Tervo sai lekan lentämään toukokuun lopussa 71,86 metriä. Sen jälkeen nainen ei ole ylittänyt 70 metrin rajaa kisoissa.
Kalevan kisoissa hän jäi Silja Kososen ja Suvi Koskisen taakse kolmanneksi vaisulla tuloksella 67,80. Tervo avautui kisojen yhteydessä tilanteestaan Iltalehdelle.
– Tämä on ollut niin vaikea kausi, myönsi SE-nainen IL:lle.
Tervo kertoi olleensa varsin hyvässä iskussa keväällä. Sitten iski koronavirustartunta.
– Ehdin sairastaa juuri ennen kuin pandemia julistettiin päättyneeksi. Fyysisesti tauti ei ollut superpaha, mutta pitkäksi aikaa jäi väsynyt olo. On ollut todella vaikea löytää hyvää tekemistä.
– Tauti tuli varmaankin melko kriittiseen kohtaan, sillä harjoituskausi oli silloin hyvällä mallilla, kertoi Tervo Iltalehdelle.
Tervolla on vielä aikaa kääntää kautensa. Hän edustaa Suomea Budapestin MM-kisoissa. Naisten moukarissa ovat mukana myös Silja Kosonen ja Suvi Koskinen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta