Antero Mertarannan kuppi meni nurin suorassa lähetyksessä – teki yhden asian selväksi katsojille
Yleisurheilukausi huipentui Timanttiliigan finaaleihin, jotka järjestettiin tänä vuonna Yhdysvaltojen Eugenessa. C Morella tapahtumia selosti Antero Mertaranta.
Mertaranta ei peitellyt pettymystään etenkään sunnuntaina. Hän ilmaisi tyytymättömyytensä kansainväliseen ohjaajaan.
Selostajalegenda teki myös katsojille harvinaisen selväksi, että he eivät pystyneet vaikuttamaan ohjaajan toimintaan.
Ongelma oli varsin tuttu: ohjaaja ei näyttänyt riittävästi kenttälajeja. Esimerkiksi pituuskisa jäi täysin varjoon.
Mertaranta päätti lopulta pitää hieman pidemmän puheenvuoron asian suhteen. Hän ei kierrellyt tai kaarrellut.
– Pidetään kotikatsomoa hereillä, kun pituushyppyä ei ole näytetty yhtään. Ihan liian pitkä viive, että päästetään käytännössä koki kilpailu läpi, ennen kuin näytetään yhtään suoritusta, hämmästeli Mertaranta.
Kerrottakoon, että Sveitsin Simon Ehammer voitti pituushyppykisan tuloksella 822.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen