Eveliina Määttänen lähti tekemään huippujuoksua – karu totuus valkeni 100 metrin jälkeen
Kansainvälinen yleisurheilukausi lähestyy loppuaan. Eveliina Määttänen oli Zagrebissa ja osoitti hienoa kuntoa kovatasoisessa 800 metrin juoksussa.
Määttäsen aika oli 2.00,80. Kilpailun voitti Slovenian Anita Horvat kellottamalla 1.59,79.
Määttänen eteni ensimmäisen kierroksen loppuvaiheessa kärkeen. Loppusuoralla naiselle tuli hieman seinä vastaan.
– Aloitin tosi hyvin ensimmäisen 100 metriä, mutta seuraavalla sadalla metrillä realisoitui se, että tässä juoksussa kaikki olivat hyvin samantasoisia ja siksi toinen 100 metriä oli aika ruuhkainen, Määttänen kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Se oli minulle tärkeä oppi, miten tuossa tilanteessa toimitaan. Nyt jäin siinä hännille ja jouduin juoksemaan ykkösradan ulkoreunaa toisen kaarteen. Totesin siinä, että nyt pitää parantaa asemia, jos haluan tästä jonkinlaisen juoksun. Läksin kiihdyttämään, nousin kärkeen ja päätin, että menen tässä loppuun asti niin hyvin kuin pystyn, selvitti Määttänen.
Kaikesta huolimatta Määttänen oli varsin tyytyväinen tekemiseensä.
– Se ei ollut täydellinen juoksu, mutta annan siitä itselleni pisteet. Tein rohkean päätöksen ja sain sillä ihan ok-ajan.
Määttänen fiilisteli vielä kisan jälkeen tunnelmiaan Instagramissa. Päivitys tästä.
– Oot Eve huikee!! hehkutti Lotta Harala kommenttiosiossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto