Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
Nooralotta Nezirin kausi ei noudattanut täysin toivottua käsikirjoitusta. Pika-aituri ei odottanut ihmeitä, sillä takana oli kuntoutuminen vammojen jäljiltä.
Kauden ensimmäinen kisa 100 metrin aidoissa toi lupauksia herättäneen ajan 13,04. Toukokuun loppupuolella kellotettu noteeraus jäi lopulta Nezirin parhaaksi ajaksi tänä kesänä.
Neziri päätti lopettaa kautensa ennen aikojaan. Naisen viimeiseksi kisaksi jäi Kalevan kisojen SM-pronssin tuonut juoksu heinäkuun lopussa.
– Mulle tuli tämä vuonna vähän pidempi ylimenokausi, jotta saadaan lähdettyä vauhtiin täysin puhtaalta pöydältä, selvitti Neziri myöhemmin Instagramissa.
Nezirin ennätys 12,81 on vuodelta 2016. 13 sekunnin raja on alittunut sallituissa oloissa viimeksi vuonna 2020, kun hän kellotti Jyväskylässä ajan 12,84.
Neziri päivittelee edelleen varsin usein sosiaalisessa mediassa. Hän esitteli hiljattain yhteistyökumppaninsa näyttävää asua.
Otos teki suuren vaikutuksen ihailijoihin. ”Asu sanoo hei”, kirjoitti Neziri kuvan yhteyteen.
– Wau… Mikä urheilija ja nainen, hehkutti eräs.
– Kyllä noilla muodoilla voi sanoakin, päivitteli toinen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun