Sara Lappalainen järkytti päivityksellään – pyysi nopeasti anteeksi
Kestävyysjuoksija Sara Lappalainen teki loppukaudesta väkevän paluun yleisurheilun kansalliselle huipulle.
Takana oli vaikeita aikoja. Vuosi sitten nainen oli nimittäin leikkauksessa, jossa käsiteltiin molempia akillesjänteitä.
– Mulla operoitiin syyskuun alussa kummatkin akillesjänteet. Ne oli temppuilleet koko vuoden ja aiheuttivat hirveää kipua, pilaten kaiken ilon koko urheilusta. Päätettiin kuitenkin sitkuttaa niillä kesä ja hoitaa ne sitten kuntoon.
– Olen aina ollut aika leikkausvastainen, mutta todettiin tuossa kohtaa, että se on ainut ja oikea ratkaisu jos mielin vielä joskus juosta ilman kipua, kirjoitti Lappalainen viime vuonna.
Lappalainen muisteli vuoden takaisia tapahtumia lauantaina Instagram Storiesissa. Hän julkaisi otoksen, jossa hän käveli kepeillä.
– Vuosi sitten ei ollut niin kivaa, luki päivityksen yhteydessä.
Kuvasta ei selvinnyt suomea taitamattomille, että se oli vuoden vanha. Pian Lappalainen tekikin uuden päivityksen.
– Oi, pahoittelut Suomen ulkopuolisille kavereilleni. Älkää huoliko, tämä oli vuoden takaa.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon