Ylen asiantuntija antoi palaa – Suomen hiihtotähdet saivat kuulla kunniansa
Ristomatti Hakola ja Markus Vuorela ilahduttivat Rukan Suomen Cupin 10 kilometrin (p) kisassa Iivo Niskasen takana. Aivan kaikki eivät kuitenkaan onnistuneet samalla tavalla.
Ylen asiantuntija Ville Nousiainen antoi myös karu arvioita. Hän hämmästeli Perttu Hyvärisen ja Remi Lindholmin menoa.
– En tiedä, mistä johtui, mutta hänen (Hyvärinen) tuloksensa ei ollut mikään kaksinen. Hänen pitää olla Suomen kakkostykki, joka hiihtää kymppisijoista. Tämä ei ollut top10-hiihto. Toinen sellainen on Remi Lindholm (11:s), Nousiainen hämmästeli Ylelle.
Nousiainen teki arvionsa kaksikon vaikeuksien syistä. Vielä ei välttämättä kannata painaa pohjaan paniikkinappulaa.
– Kun treenataan paljon, hiihto ei ole ensimmäisinä viikonloppuina välttämättä uomissaan. Tarvitsee muutaman hyvän rykäyksen. Ja kun harjoittelutaakkaa kevennetään ja lihas palautuu, pystyy hiihtämään kovempaa ja kovempaa, muistutti Nousiainen Ylelle.
Hyvärinen on aiemmin kertonut panostaneensa vahvemmin vapaan hiihtotavan harjoitteluun. Myös Lindholm on kova seppä tuolla tyylillä.
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja