Keihästähdeltä järjetön salisuoritus – legenda ällistyi: ”Tunnen itseni vi*un heikoksi”
Saksalainen keihästähti Johannes Vetter tekee paluuta kisoihin. Saksalaisen maailmanmestarin kaksi viimeistä kautta ovat menneet piloille vammojen vuoksi.
Heittäjälle karu olkapäävamma on romahduttanut miehen tulostason. Hän kilpaili viime vuonna neljä kertaa ja heitti parhaimmillaan 80,82 metriä.
Nyt on edessä EM- ja olympiavuosi. Monet suhtautuvat skeptisesti Vetterin mahdollisuuksiin nousta lajin kirkkaimmalle huipulle. 30-vuotiaalla lihaskimpulla riittää uskoa.
Vetter on julkaissut Instagramissa videokuvaa harjoituksistaan. Tällä kertaa järkäle kuritti ilmeisesti noin 130 kilon painoja.
– En ole koskaan tuntenut oloani näin vahvaksi! Tänään yllätin itseni, mutta katsokaa loppuun saakka, kirjoitti Vetter.
Kaksinkertainen olympiavoittaja Andreas Thorkildsen ällisteli näkemäänsä.
– Kolme toistoa yli oman ennätykseni. Kiitos, että sait minut tuntemaan itseni vi*un heikoksi!! heitti norjalainen.
Vetterillä on Jan Zeleznyn takana kautta aikojen toiseksi paras tulos maailmassa. Keppi lensi 97,76 metriä vuonna 2020.
LUE MYÖS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä