Iivo Niskanen ällistyi Johannes Kläbon tempusta – lausui rajut sanat
Iivo Niskanen teki lauantaina vahvan paluun maailmancupin huipulle myös henkilökohtaisten kilpailujen osalta. Niskanen taisteli kakkoseksi Lahden 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.
Vain yksi oli Niskasta parempi. Norjan Johannes Kläbo murskasi suomalaistähden ja vei voiton peräti 24 sekunnin erolla Niskaseen. Niskasen murskasi puolestaan kolmanneksi tulleen Martin Nyengetin yli 34 sekunnilla.
Kärkipään suomalaisista Lauri Vuorinen oli päivän 12:s, Ville Ahonen 14:s, Niko Anttola 19:s ja Ristomatti Hakola 20:s. Niskanen nosti kädet pystyyn kisan jälkeen.
– Voittaja oli tänään kova ja yksi ehkä kovimmista suorituksista, joita on hetkeen nähty Kläbolta normaalimatkojen osalta. Sitä myötä olen tyytyväinen toiseen sijaan. Vaikean alkukauden jälkeen antaa vähän balsamia haavoille, Niskanen kertoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Kläbon suoritus ällistytti myös muualla. Norjan Viaplayn asiantuntija Niklas Dyrhaug oli myyty.
– Todella poikkeuksellinen hiihtokuningas, päivitteli ex-hiihtäjä.
Niskasen viimeiset viikot ovat olleet vaikeita. Hän arvioi kuitenkin Ylellä, että suunta on oikea.
– Kaksi viimeistä viikkoa on ollut nousujohteista menoa. Toivottavasti kroppa alkaisi vastaanottamaan treeniä ja kisoja. Uskon, että pystyn parantamaan tästä, pohti mies Ylelle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”