Nyt sai riittää – Juha Mieto laukoi IL:lle skandaalinkäryisiä syytöksiä
Työeläkkeet ja niihin mahdollisesti tehtävät leikkaukset ovat olleet yksi viimeisen viikon puheenaiheista Suomessa. Myös hiihtolegenda Juha Mieto on puhunut asiasta Iltalehden haastattelussa.
Miedon mielestä ”eläkeläiset ovat eläkkeensä tienanneet”, mutta hän ei pane pahaksi, jos hieman nipistetään myös heiltä.
Mieto näytti sen sijaan ottavan kunnolla kierroksia, kun puheeksi tuli niin sanottu ylimääräinen urheilijaeläke. Sitä ei Kurikan jätille liikene.
– Siinäpä se vitsi on. Minä, (Lasse) Virén ja (Pekka) Vasala ei saada. Meille ei herunut pennin hyrrää, ja me olemme pikkuisen pettyneitä siitä, Mieto avautui Iltalehdelle.
IL:ssä muistutetaan, että tuota eläkettä haettaessa tarkastellaan myös hakijan muita toimeentulomahdollisuuksia.
– Siellä on opetusministeriössä jotain kateutta. Nelinkertainen olympiavoittaja: erittäin törkeää kohtelua! pöyristeli Mieto Iltalehdelle Virénin kohtelua.
LUE MYÖS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä