Muistatko Gabriela Soukalovan? – Nainen säteilee nyt upeissa mallikuvissa
Gabriela Soukalova oli kymmenen vuotta sitten yksi maailman parhaista ampumahiihtäjistä.
Soukalova ilmoitti uransa loppumisesta keväällä 2019. Hän oli tuolloin vain 29-vuotias.
Tshekkitähti ehti voittaa esimerkiksi kertaalleen maailmancupin kokonaiskilpailun. Kaapista löytyy myös kolme olympiamitalia ja kuusi MM-mitalia.
Soukalovan elämään on mahtunut myös draamaa ja vaikea avioero. Viime vuosina on kuitenkin menty parempaan suuntaan.
Naisesta on julkaistu esimerkiksi dokumentti Gabriela Soukalová: Pravda se pořád vyplatí. Hän oli hiljattain esittelemässä dokumenttia Italiassa järjestetyillä festivaaleilla. Hän yllätti hyppäämällä lavalle laulamaan.
Soukalova kertoi myös palanneen mallin töihin. Fanit ällistyivät hänen julkaisemistaan kuvista.
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkyy enemmän kuvia.
LUE MYÖS
- New Yorkin maratonilla järkyttävä kuolemantapaus – viimeiset viestit koskettavat
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta