Kerttu Niskaselta poikkeuksellinen ulostulo – ”Rakastan näitä miehiä”
Kerttu Niskanen onnistui hienosti hiihdon Tour de Skillä. Hän oli lopulta kokonaiskilpailun neljäs maastoissa, jotka eivät sovi ihanteellisesti itselleen.
Niskanen on pitänyt viime vuosina Suomen naisten hiihtomainetta yllä. Hän esitti kiertueen jälkeen Instagramissa hienon puheenvuoron. Kiitosta lähti muille ihmisille.
– Urheilija tekee tuloksen. Mutta tulosten takana on valtavasti työtä ja tärkeitä tekijöitä. Suomen huolto onnistui upeasti läpi tourin
– Isoin kiitos Mikalle (Venäläinen, suksihuoltaja), joka lähti mukaan tälle turneelle. Juho (Mikkonen) on tehnyt valtavasti töitä sen eteen, että pääsin taistelemaan kärkisijoista ja nousemaan useamman kerran podiumille.
– Ja yhdessä kuvassa vilahtaa myös päävalmentaja Teemu (Pasanen). Hän pitää hienosti käsissään koko tätä hulabaloota. Rakastan näitä miehiä, fiilisteli Niskanen.
Niskasen julkaisu keräsi suuret kehut faneilta. Puheenvuoro teki vaikutuksen.
– Olipa kiva postaus! Näin se on, että jokaisen huippu-urheilijan taustalla on huippuluokan taustatekijät, kirjoitti yksi.
LUE MYÖS
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Heili Sirviö koki rajun kaatumisen MM-kisoissa – julkaisi nyt videon
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea