Sami Jauhojärvellä keitti yli – Suomen hiihtotähdelle selvät sanat suorassa lähetyksessä
Maastohiihdon maailmancup-viikonlopussa kilpailtiin lauantaina Engadinissa vapaan hiihtotavan sprinteillä. Ruotsin Jonna Sundling ja Norjan Johannes Kläbo veivät voitot.
Suomalaisista välieriin ylsivät miehissä Joni Mäki (kahdeksas) ja Emil Liekari (10:s). Lauri Vuorinen pääsi miehissä myös erävaiheeseen.
Naisten kilpailussa Jasmi Joensuu oli yhdeksäs ja Jasmin Kähärä 16:s. Muut suomalaisnaiset jäivät karsintaan. Heidän joukossa esimerkiksi Kerttu Niskanen.
– Kolme suomalaista tänään välierissä ja kymmenen joukossa, vaikka kilpailtiin korkealla. Joitakin vuosia sitten korkealla kilpailluissa sprinteissä oli aika paljon hiljaisempaa. Tässä näkyy aika hyvin, että meillä on sprintissä tason nostoa tapahtunut. Toki hirveän montaa urheilijaa ei ollut tänään kolmenkymmenen joukossa.
– Erityisesti pitää nostaa esille Emil Liekari, joka ylsi ensimmäistä kertaa tänään kymmenen joukkoon. Hirveästi ei jäänyt marginaalia karsinnassa, mutta hiihto parani kokoajan veto vedolta. Joni on myös nyt tullut takaisin kohti MM-kisoja. Jasmilla ei ihan kauden parasta, mutta perustaso on niin hyvä, että riittää välieriin. Kokonaisuutena hyvä päivä, vaikka ei finaaliin asti ylletty, kommentoi valmentaja Ville Oksanen Hiihtoliiton tiedotteella.
Sami Jauhojärvi teki linjauksiaan
Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi pettyi vahvaa kautta hiihtävän Jasmi Joensuun tekemiseen välierähiihdossa. ”Musti” antoi selostuksessa tiukkaa palautetta, kun Kanadan Sonjaa Schmidt paineli alamäkiosuudella ohi Joensuun.
– Älä nyt nukahda siihen. Pääsi vielä Schmidtin edelle… Aktiivista luistelua nyt vain Jasmi… Kaksi nukahdusta tähän alamäkipätkälle Joensuulle. Ja toisen niistä pystyi Smith käyttämään hyväksi ja ohittamaan, tuhahti olympiavoittaja.
– Tosiaan alamäkipätkällä kaksi nukahdusta Joensuulta. Ensimmäisen sai paikattua. Seuraavaa ei enää pystynyt paikkaamaan. Kun kanadalainen tuli rinnalle, olisi pitänyt vielä pikkusen enemmän takoa sauvoitta, mutta todennäköisesti lopputulos ei olisi muuttunut, mutta tulevia kilpailuja ajatellen se pelisilmä kehittyy näissä paikoissa, arvioi Jauhojärvi kisan jälkeen.
Päivä oli merkittävä myös MM-kisojen sprinttivalintojen suhteen. Trondheimissa kilpaillaan vapaalla hiihtotavalla.
Jauhojärven mielestä päivä helpotti valintoja etenkin miesten osalta. Emil Liekari, Niilo Moilanen, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen olisi ”Mustin” sprinttijoukkue tämän hetken tiedoilla. Naisten sprinttijoukkueeseen Jauhojärvi valitsisi nelikon Jasmi Joensuu, Katri Lylynperä, Jasmin Kähärä ja Hilla Niemelä.
LUE MYÖS
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”