Therese Johaugin kuppi meni nurin – Norjassakin lausuttiin vihdoin ikäviä totuuksia naisesta
Norjan Therese Johaug palasi takaisin hiihtoladuille, jotta hän voittaisi naisten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan Trondheimin MM-kisoissa.
Tuo unelma suli sunnuntaina MM-kisojen päätöspäivänä. Johaug taipui kolmanneksi Ruotsin Frida Karlssonin voittamassa kisassa. Nainen ei peitellyt pettymystään.
– Hain kultaa tänään. Radan olosuhteet ja kisan eteneminen eivät tukeneet suurinta asettani, joka on kapasiteetti, arvioi Johaug Norjan TV 2:lle.
Johaug pystyi uransa huippuaikoina lähtemään karkumatkalle muilta. Nyt hän ei sellaisessa onnistunut yksittäisistä yrityksistä huolimatta.
Norjalaislegenda ei malttanut olla avautumatta kisan voittaneen Karlssonin toiminnasta. Kamerat todistivat, kuinka Johaug sätti Karlssonia kesken kisan.
– Kypsyin siihen, että Frida tuli suksieni ja sauvojeni päälle useasti. Se on tarpeetonta, kun mennään pienessä porukassa. Voi näyttää kunnioitusta edessä menevää kohtaan. Mutta hän lopulta lopetti sen.
Ruotsin Expressen paljasti, että Johaug lähti nopeasti kisan jälkeen pelipaikalta ja meni läheiseen rakennukseen. Hän tuli sieltä takaisin ihmisten ilmoille noin 15 minuuttia myöhemmin.
Norjassa ei peitelty pettymystä Johaugiin, joka jäi ilman kultamitalia kotikisoistaan. TV 2:n Petter Skinstad oli armoton.
– Tämä on varmasti hirvittävää Thereselle. Täysi katastrofi hänelle, paalutti Skinstad.
LUE MYÖS
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa