Norjassakin alkaa mennä maku Therese Johaugin touhusta
Norjan hiihtotähti Therese Johaug ei ole vielä päättänyt uransa jatkosta. Naisen tilanne on herättänyt keskustelua.
Johaug antoi aluksi ymmärtää, että hän kertoisi ratkaisunsa pääsiäisen jälkeen. Norjan hiihtoliitto kertoi pääsiäisen jälkeisellä viikolla, että Johaug ei ole tehnyt päätöstään ja että naiselle annetaan aikaa asian suhteen. Hän pääsee siis maajoukkueeseen mukaan, jos haluaa.
Kaikkia tämä pyörittely ei miellytä. Norjalainen asiantuntija Petter Skinstad puhui asiasta Expressenille.
– Minulla ei ole mitään käryä siitä, miksi Norjan hiihtoliiton piti lähettää tiedote (Johaugin tilanteesta) pari päivää, ennen kuin maajoukkue julkaistiin. He olisivat hyvin voineet odottaa, kunnes joukkue julkaistaan ja antaa Thereselle paikan, jos hän niin haluaa. Tämä on erikoista, ja tätä on vaikea ottaa tosissaan.
– Joka päivä, kun hän ei tee päätöstä on päivä, jolloin hän ei tule paremmaksi. Ei tämä ole mitään leikkiä. Hän voi voittaa olympiakultaa, mutta se vaatii paljon työtä.
Johaugin odotettiin keräävän kunnon kultapotin Trondheimin MM-kisoista. Hän nappasi lopulta ”vain” neljä MM-hopeaa.
– Therese osoitti joitain heikkouksia viime talvena. Olisi ollut erittäin hyvä juttu hänen kannaltaan, jos hän olisi aloittanut työt toukokuussa tai kesäkuussa saadakseen lentävän lähdön syksyyn.
– Toivon Theresen kannalta, että hän tekee ratkaisun pian. Hän tarvitsee erilaisen suunnitelman kuin viime kaudella, paalutti Skinstad.
LUE MYÖS
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”