TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
Suomen naisten hiihdon ykköstähti Kerttu Niskanen harjoittelee kesän ja syksyn maajoukkueen ulkopuolella.
Niskanen harjoittelee paljon valmentajamiehensä Juho Mikkosen valvovan silmän alla. Hän on tehnyt julkisesti selväksi, että maajoukkue ei pysty tarjoilemaan sopivia leirityksiä.
Kaikkia Niskasen toiminta ei miellytä. Maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalo antoi tällä viikolla palaa Turun Sanomissa.
– Kun Kerttu on ollut nuorempi, niin kyllä hän on varmaan aika paljon saanut vanhemmilta ja kokeneemmilta urheilijoilta. Hän ei halua antaa vastavuoroisesti nuoremmille sitä, mitä on saanut joskus itse, Matintalo paalutti TS:lle.
Matintalo ei toki ole itsekään ollut viime vuosina mukana kaikilla maajoukkueen leireillä. Matintalo selitteli, ettei häntä kiinnosta myöskään ajatella muita, kun muutkaan eivät ole sitoutuneita.
Matintalo muodosti viime vuonna epävirallisen G-tiimin, joka harjoitteli yhdessä. Siihen kuuluivat myös Krista Pärmäkoski, Katri Lylynperä ja Jasmin Kähärä.
Matintalo on kertonut julkisesti ystävystyneensä vahvasti Pärmäkosken kanssa. Pärmäkoski taas on myöntänyt, että hänen välinsä Kerttu Niskaseen ovat viilentyneet.
Terveysmurheista kärsineen Matintalon viime kausi oli tuloksellisesti iso pettymys.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!