Nooralotta Neziriltä rumaa tekstiä IS:lle – ”Suoraan sanottuna”
Nooralotta Neziri on ollut yksi alkukauden kotimaisista onnistujista. Neziri jatkoi vahvaa virettään tiistaina Paavo Nurmi Gamesissa.
Neziri paineli Turussa 100 metrin aidat aikaan 12,89. Kyseessä on porilaisen kauden paras kellotus.
– 12,8 alkava tuntuu hyvältä, mutta pehmeä juoksu oli. Alkuerä oli parempi, Neziri kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Taso nousee Suomessa ja Euroopassa, enkä pysy mukana, jos olen koko ajan loukkaantuneena. Jotenkin olen vain ajatellut, että ennätykseni (12,81) ei ole lopullinen ennätykseni, Neziri sanoi puolestaan Ylelle.
Nezirin tilanne oli siis paljon vaikeampi vielä alkuvuodesta. Hän sanoi rumin sanankääntein Ilta-Sanomille, kuinka syvissä vesissä uitiin.
– Talvi oli takeltelua. Lähdin suoraan sanottuna tosi paskasta kunnosta liikkeelle. Mutta kevät on sujunut tosi hyvin. Hallikauden jälkeen pääsin uuteen nousuun. Olen pystynyt keskittymään aitoihin ja tekemään jokaisen harjoituksen, avasi Neziri IS:lle.
– Se näkyy vieläkin, etten ole pystynyt juoksemaan paljon 100 metrin aitoja. Jossain kisassa onnistuu startti, jossain keskivaihe. Loppu ei ole onnistunut vielä missään kisassa, siitäkin lähtee vielä aikaa pois.
LUE MYÖS
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä