Suomen keihästähdet täysin hukassa – ”Tulos oli surullinen”
Monet suomalaiset yleisurheilijat kilpailivat keskiviikkona Marskin kisoissa Lappeenrannassa. Mukaan mahtui onnistumisia ja epäonnistumisia.
Vilma Mäki paineli 100 metrin aidat uuteen ennätysaikaansa 12,88, joka on myös kauden kotimainen kärkiaika. Naisen aiempi ennätys kirjattiin 13,07.
– Nopeus on mennyt eteenpäin. Juoksu pysyi nyt myös ylhäällä, mikä ei ole aina onnistunut kisoissa, Mäki kommentoi virettään SUL:n tiedotteella.
Keihäskisa jäi sen sijaan todella vaisuksi. Toni Keränen voitti heittämällä 79,97 metriä myötätuulesta huolimatta.
– Oli siinä mahdollisuuksia ja oli tarkoitus heittää pidemmälle. Heitot olivat teknisesti aika surkeita, mutta pitää koettaa heittää nuo tuollaiset heitot heti alkukaudella.
– Ongelmat ovat välineen hallinnassa. Tilanne on samantyyppinen kuin viime keväänä, en vain saa tehoa keihääseen. Onneksi metrit ovat nyt vähän kauempana kuin viime keväänä, sanaili Keränen tiedotteella.
Kakkoseksi tuli Taneli Juutinen tuloksella 75,58. Myöskään hän ei ollut odotetusti tyytyväinen.
– Tulos oli surullinen, mutta on siellä tehojen puolesta aineista, Juutinen sanoi.
LUE MYÖS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä