Yle: Reetta Hurske palasi kotiin – vähitellen naiselle valkeni karu totuus
Paavo Nurmi Gamesin naisten 100 metrin aitojen suomalaisonnistujat olivat Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske. Neziri paineli ajan 12,89, ja Hurske kellotti 12,92.
Muut suomalaisajat olivat: Lotta Harala 13,05, Vilma Mäki 13,07, Saga Vanninen 13,51, Anni Siirtola 13,73 ja Siiri Siirtola 13,77.
Hurskeen kesäkauden alku on ollut vaikea. Hän oli kilpaillut ennen tiistaina vain yhdessä tapahtumassa. Nainen avautui Ylelle ongelmistaan.
– No kyllä on hyvä fiilis. On ollut viime viikot tosi haastavia ja epätietoisia aikoja, mutta mä oon nyt päässyt muutamia treenejä tekemään ja alkaa toi aitominenkin kulkee pikkuhiljaa, mutta onneksi kesä on pitkä, niin kyllä tosta vielä lohkaistaan aikaa pois.
– Niin sä oot kärsinyt vähän mystisestäkin vammasta. Kerro siitä vähän lisää? tiedusteli toimittaja Petra Manner.
– Mä tulin siinä toukokuun puolenvälin tienoilta leiriltä. Leirillä kaikki oli tosi hyvin ja mä tulin kotiin. Sitten alkoi vaan reisi kipeytyä sen verran, että siinä hereili yöllä ja vähän oli sellainen normaali eläminenkin hankalaa, mutta kuvissa ei varsinaisesti löytynyt selittävää tekijää, niin se oli sitten vähän haastavaa, että mistä sitten oikein lähdetään liikkeelle.
– Puolassa pystyi jo pikkusen juokseen, mutta ei se ollut sanotaanko kivutonta eikä sitten semmoista omanlaista juoksua. Sitten muutama viikko treeniä ja nyt ollaan täällä ja paikat kestää ja juokseminen on kiva.
– Onko valmiustila nyt ihan sataprosenttinen jatkaa kautta tästä normaalisti? kysyi Manner.
– Kyllä tästä on ihan sataprosenttinen, että voi sitten jatkaa ihan huoletta tästä eteenpäin, että nyt vaan toistoja alle ja nähdään lauantaina Kuortaneella, että kulkisiko jo vähän paremmin, selvitti Hurske.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalervo Kummola jyrähti MTV–Elisa-kohusta – esitti rajun kehotuksen suomalaisille
- Hurja suoritus – Markus Vuorela nöyryytti jopa ME-miestä Helsingissä
- Johannes Kläbon uusi statussymboli sai asiantuntijan innostumaan
- Mäkihyppylegenda hyppää uuteen haasteeseen – ”Tarvii käydä kenkäkaupoilla”
- Alisa Vainiolta yllätysratkaisu – ilmestyykin Helsingin jättitapahtumaan
- Ristomatti Hakola teki suuren päätöksen – uran jatkosta viimein tieto
- Alisa Vainio palasi Suomeen – fanit ihastuivat yhteen asiaan
- Suomalaislupauksen leiri sai ikävän käänteen – ”Mistään vakavasta ei pitäisi olla kyse”
- Aleksi Valavuoren ja Kalle Palanderin show’sta uutta tietoa – ei lippuja myyntiin lainkaan
- MM-kultajahti alkaa pian – näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli
- Ristomatti Hakola teki suuren päätöksen – uran jatkosta viimein tieto
- Suomalainen ampumahiihtotähti sai palkinnon kotikunnaltaan
- Suuri nimi on poissa – maailmanennätysmies on kuollut
- Kalervo Kummola jyrähti MTV–Elisa-kohusta – esitti rajun kehotuksen suomalaisille
- Hurja suoritus – Markus Vuorela nöyryytti jopa ME-miestä Helsingissä
- Entinen hiihtolupaus vaihtamassa lajia – Anita Korva vihjasi uudesta kisahaasteesta
- Johannes Kläbon uusi statussymboli sai asiantuntijan innostumaan
- Ampumahiihdon nuoret tähdet nimettiin – mukana iso joukko huippulupauksia
- Alisa Vainiolta yllätysratkaisu – ilmestyykin Helsingin jättitapahtumaan
- Mäkihyppylegenda hyppää uuteen haasteeseen – ”Tarvii käydä kenkäkaupoilla”