Ylen asiantuntijalta brutaali totuus Krista Tervosta – SE-naisen jäätävä reaktio tallentui samalla kameroihin
Paavo Nurmi Gamesin moukarinheitosta odotettiin kovaa suomalaisnäytöstä. Silja Kosonen ja Krista Tervo eivät kuitenkaan onnistuneet tällä kertaa aivan toivotulla tavalla.
Olympiavoittaja Camryn Rogers voitti kilpailun 74,59 metrin kaarella. Kotistadionillaan kilpaillut Silja Kosonen oli kakkonen, mutta jäi omaan tasoonsa nähden keskinkertaiseen tulokseen 73,21.
Vielä karummin kävi kuitenkin viime viikolla Suomen ennätyksen heittäneelle Krista Tervolle. Hänen 65,41 metrin heittonsa riitti yhdeksänteen sijaan ja tiputti hänet kolmelta viimeiseltä kierrokselta.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tervo jää ilman kunnon tulosta kisassa. Sen sanoi suoraan myös Ylen asiantuntija Tuomas Raja lähetyksessä.
– Kyllä se näin on, että niin huikein hienoja heittäjä kuin Krista Tervo onkin, niin sitä tasaisuutta ei ole vieläkään niin tullut, että olisi tässä kilpailussa voinut jatkaa vielä seuraaville kierroksille. Hänen tulokseksi jäi 12 metriä vaisumpi tulos kuin viimeksi Lahdessa. Tuo on se hänen akilleen kantapäässä.
– Tehoja on vaikka kuinka paljon kun se osuu kohdalleen, mutta arvokisoissa on aina tämä sama tilanne, kolmella pitäisi saada osumaan ja sitten taistellaan mitaleista vielä… Luotetaan siihen, että se korjaantuu kesän mittaan. Noin aikaisemmat kisat on ollut kyllä sellaisia, että on tullut aika tasaisia monia hyviä suorituksia, mutta nyt täällä paineen alla ei enää onnistu, paalutti Raja Ylellä Tervon viimeisen heiton jälkeen.
Tervon oma reaktio tallentui samaan aikaan kameroihin. Hän löi kämmenen päin kasvojaan. Nainen ei kuitenkaan ollut järkyttävän pettynyt myöhemmin Ylen haastattelussa.
– Eka kisaheitto oli todella lähellä, todella hyvä. Totta kai harmittaa ihan hirveästi, että olisin todellakin halunnut tänään onnistua. Mutta kyllä me tiedämme, mitä siellä on tuloillaan ja mihin itse pystyy. Tämä oli vain yksi kisa. Vaikka ärsyttää ja harmittaa, niin tästä vaan eteenpäin. Kyllä niitä uusia tulee vielä.
– Kerro muuten, mistä jäi tänään heitot kiinni? tiedusteli toimittaja Petra Manner.
– No en tiedä, ei ole vielä löytynyt oikeaa tehoa sellaisiin keskimittaisiin heittoihin.Meinaa vieläkin välillä tulla just se, että kaikki tai ei mitään. Mutta se on kyllä toiminut treeneissä jo ihan hyvin, niin sitä kohti vaan, vastasi Tervo.
LUE MYÖS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä