Valehtelulle loppu: Suomen paras keihäänheittäjä paljasti nyt totuuden
Isot tähdet matkaavat vielä Tokion MM-kisoihin, mutta monen suomalaisen yleisurheilijan kausi on nyt ohi. Yksi heistä on keihäänheittäjä Emilia Karell.
Karell heitti tällä kaudella ennätyksensä 58,58, voitti SM-kultaa ja Ruotsi-ottelun. Hän oli myös alle 23-vuotiaiden EM-kisojen neljäs.
Karell on nyt laittanut kauttaan pakettiin sosiaalisessa mediassa. Takana on ollut haastavia aikoja.
– Kausi 2025 – täydellinen kausi, vai? Kauden 2025 päätavoitteena oli olla hyvässä kunnossa Kalevan Kisoissa elokuussa kyynärpääleikkauksen takia, ja niin olinkin. Ennen sitä heitin kuitenkin ennätyksen kahdesti ja kilpailin Norjassa ja Saksassa, mitkä molemmat olivat isoja onnistumisia.
Karell paljasti nyt, että hän koki isoja ongelmia vielä kisakauden aikana, vaikkei niistä halunnut kertoa.
– Vaikka kausi näyttää tulosten suhteen pelkältä onnistumiselta ja kilpailujen jälkeen kommentoin usein ”olen pysynyt ehjänä ja terveenä”, se ei ole totuus. Kauden ensimmäisessä kisassa tapahtui jotain yläselässä, ja nyt kauden jälkeen selvisi, että rintarangassa on välilevyn pullistuma. Se on aiheuttanut kipua ja hengitysvaikeuksia heittojen aikana ja jälkeen koko kauden ajan.
– Sen ja muidenkin vammojen takia en ole viimeiseen neljään vuoteen heittänyt yhtäkään heittoa kisasuorituksen ulkopuolella täydellä vauhdilla (treeni-SB 51 m). Onneksi kesä oli täynnä kisoja, niin sain hyviä heittotreenejä tehty.
– Muita (ja vähän isompiakin) terveysongelmia on ollut läpi treeni- ja kisakauden, mikä on tuonut mukanaan väsymystä ja ylimääräistä stressiä. Urheilu ja kilpaileminen isoissa kisoissa ovat kuitenkin tuoneet muuta ajateltavaa kesän aikana, ja olen jotenkin onnistunut suoriutumaan hyvin tärkeimmissä kilpailuissa. Don’t ask me how.
Kuvat ja päivitys kokonaan tästä.
LUE MYÖS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä