IS: Antti Pennasen ympärille syntyi kiusallinen soppa – totuus selvisi nyt: ”En ollut tietoinen siitä”
Perjantaina Leijonien olympiajoukkueen julkistustilaisuus sai erikoisen käänteen, kun Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen otti esiin päävalmentaja Antti Pennasen sopimusasiat kesken tilaisuuden.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Hietanen vahvisti, että Pennasen sopimuksessa ollut optiovuosi on aktivoitu. Pennanen solmi keväällä 2024 2+1-vuotisen sopimuksen, joka jatkuu nyt kevääseen 2027 asti.
Uutinen tuli Pennaselle täytenä yllätyksenä. Päävalmentajalle ei ollut kerrottu liiton ratkaisusta etukäteen, ja hän sai tiedon asiasta vasta median kysymysten kautta.
Tilaisuuden yhteydessä Hietaselta kysyttiin, milloin Pennaselle aiottiin kertoa päätöksestä. Puheenjohtaja vastasi, että asia oli tarkoitus ottaa puheeksi yhteisellä automatkalla Helsingistä Hämeenlinnaan.
Pennanen on nyt kommentoinut tapahtunutta julkisuudessa.
– Perjantaina, kun matkasimme Heikin kanssa samalla kyydillä Helsingistä Hämeenlinnaan, hän kertoi, että liitto haluaa käyttää sopimuksessani olleen optiovuoden, Pennanen paljasti Ilta-Sanomille.
– Perjantaina en ollut tietoinen siitä, missä asiassa mennään, mutta nyt olen.
Jääkiekkoliitto ei ole vieläkään julkaissut virallista tiedotetta Pennasen sopimuksen jatkumisesta. Puutteellinen viestintä on herättänyt kummastusta kiekkopiireissä.
Pennasen katse on kuitenkin nyt siirretty helmikuussa alkaviin Milano-Cortinan talviolympialaisiin.
– Tuntemukseni ovat tietysti hyvät, kun sopimusasia on nyt selvinnyt. Olympialaiset ovat kuitenkin olleet mielessäni jo pitkään enemmän kuin nämä asiat, Pennanen sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden