Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kiistelty golfkenttähanke Washingtonissa on saanut rajun takaiskun. Liittovaltion tuomari on määrännyt puiden kaatamisen keskeytettäväksi sen jälkeen, kun historialliselta East Potomacin golfkentältä kaadettiin noin 430 puuta yhden viikonlopun aikana.

The Athleticin mukaan tuomari Ana C. Reyes suuttui erityisesti tavasta, jolla hakkuut käynnistettiin. Töistä ilmoitettiin perjantaina, ja moottorisahat käynnistyivät jo seuraavana päivänä.

Reyesin mukaan Trumpin hallinto menetti menettelyllään kaiken uskottavuutensa hänen silmissään.

Yhdysvaltain kansallispuistoista vastaava National Park Service oli suunnitellut kaatavansa jo poistettujen puiden lisäksi vielä 299 puuta.

Tuomarin päätös pysäyttää hakkuut ainakin 26. lokakuuta asti.

Taustalla on Trumpin kunnianhimoinen suunnitelma muuttaa Washington DC:llä sijaitseva East Potomacin golfkenttä kansainvälisen huipputason kilpailupaikaksi.

Trump on kertonut haluavansa kentästä niin laadukkaan, että siellä voitaisiin järjestää esimerkiksi US Open tai Ryder Cup.

Hanke on kuitenkin herättänyt kiistaa jo ennen viimeisimpiä hakkuita. Trumpin hallinto otti golfkenttäprojektin aiemmin väkisin haltuunsa, mikä nostatti vastustusta.

Nyt kiistan keskiöön ovat nousseet puiden kaataminen ja sen toteutustapa.

Trumpin leiri on puolustanut hakkuita sillä, että niiden avulla golfkentästä tehdään turvallisempi ja kauniimpi.

National Park Service puolestaan vakuuttaa, ettei töissä ole tarkoitus kaataa yhtäkään tervettä puuta.

Oikeudessa selvitetään parhaillaan, kuka antoi hyväksyntänsä hakkuiden aloittamiselle.

Erityistä huomiota on herättänyt töiden nopea käynnistyminen. Perjantaisen ilmoituksen jälkeen puiden kaataminen alkoi jo lauantaina, eikä tuomari Reyes hyväksynyt menettelyä.

LUE MYÖS: