Suomi kahden miehen voimin yhdistetyn maailmancupiin Sapporoon
Kuva: Juha Tamminen
Suomen yhdistetyn joukkue Sapporon maailmancupissa viikonloppuna on kaksimiehinen. Ilkka Herola ja Jim Härtull kilpailevat Japanissa viikonvaihteen kilpailuissa.
– Tässä on sen verran paljon kilpailuja päällekkäin tai tulossa, että joukkueen jakaminen on perusteltua. On Universiadit, on Continental Cupia, on nuorten MM-kisat. Olisi riskipeliä viedä junioreita nyt Japaniin asti, siinä on aikaerorasitus ja muita syitä perusteena, perustelee päävalmentaja Petter Kukkonen.
Herolan ja Härtullin osalta tavoitteet ovat määritelty tarkasti.
– Ilkan osalta on realismia hakea nyt sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Sijoitus kymppisakissa on jäänyt viime kilpailuissa harmillisen lähelle, nyt on aivan perusteltua hakea parannusta siihen. Jimin osalta tilanne on vähän samantapainen. Sija kolmenkymmenen sakkiin on ollut ihan kintaalla, nyt on realismia ajatella että sijoitus saadaan siihen haarukkaan, Kukkonen kertoo.
Japani on yhdistetyn miehelle eksoottinen paikka kilpailla. Petter Kukkonen on käynyt maassa urheilun tiimoilta kaksi kertaa: syksyllä 2011 Naganossa ja keväällä 2012 Sapporossa paikalla, jossa nyt kilpaillaan.
– Vuoden 2007 MM-kisojen jälkeen maassa ei tosiaan ole käyty yhtään yhdistetyn maailmanlaajuista kilpailua. Mielenkiintoista nähdä nyt, miten sujuu ja mitä tapahtuu, Kukkonen kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä