Kaikki suomalaisnaiset selvittivät tiensä erävaiheeseen Östersundin maailmancupin perinteisen sprintissä, mutta kisat jäivät kaikkien osalta kahteen starttiin. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi 13:nneksi sijoittunut Mona-Liisa Malvalehto.

Maastohiihdon maailmancupissa hiihdettiin lauantaina perinteisen sprinttikisa. 1,2 kilometrin mittainen latu oli täynnä tapahtumia: lyhyitä nousuja, teräviä käännöksiä ja tunneli. Suomalaisnaisten parhaasta sijoituksesta vastasi Mona-Liisa Malvalehto, joka sijoittui 13:nneksi.

– En mä tuommoisesta haarakäynnistä tykkää yhtään. Neljä haarakäyntinousua lyhyelle sprinttiradalla, niin ei sillä perinteisen hiihtämisen kanssa ollut mitään tekemistä. Aika-ajo oli ihan hyvä ja odotin, että paremmin
olisin erässä pystynyt vastaamaan. Kaikkeni tein ja taktisesti olin koko ajan ihan hyvällä paikalla, mutta siinä nousun loppuosassa ei paukut riittäneet. Kyllä mä olisin ehdottomasti halunnut olla jatkossa ja aika-ajon perusteella ajattelin, että tänään olen vähintään kahdentoista sakissa. Ei vaan meikäläisen haarakäyntitaidot
riittäneet tänään, Malvalehto nauraa ja siirtää katseensa MM-kisoihin.

– Toimihan tämä kovana kisana. Rata oli mikä oli, mutta kaikille sama. Kyllä tässä sai vähän tatsia, kun sai kovassa seurassa kovan kisan, mutta just siksi tarvitsisin erähiihtoja, että tulisi enemmän kunnon kamppailuja. Koko ajan on ollut hyvä olo, mutta ei tänään kyllä kisassa realisoitunut mitenkään mun kunto.

25:nneksi sijoittunut Aino-Kaisa Saarinen oli kisan jälkeen tyytyväinen.

– Ei ollut yhtään omantyyppinen rata, joten sillä tapaa olen iloinen siitä, että pääsin ensimmäistä kertaa jatkoon tällä kaudella. Ohituspaikkoja oli tosi vähän, vaikka voimia olisi ollutkin. Kyllä tuo oli hyvä signaali ja voin tuolta osin rennoin mielin keskittyä MM-hiihtoihin. Haarakäyntiä oli todella paljon, jonka takia ohituspaikkoja ei ollut ja siksi se oli taktisesti haastava latu. Onneksi MM-kisoissa on erilainen latu, mutta on hyvä, että tänään tuli rytminvaihtoja ja kokeiltua haarakäyntiä kisavauhdilla useampaan otteeseen. Kuitenkin MM:ssäkin
todennäköisesti toisessa nousussa ainakin naiset joutuu haaralle menemään, niin sillä tavalla tuo oli hyvä harjoitus sitäkin ajatellen. Terävää, nopeaa hiihtoa, niin sillä tavalla tuo oli hyvä valmistautuminen.

Anne Kyllönen sijoittui 28:nneksi.

– En tykännyt radasta sitten tippaakaan, Kyllönen naurahtaa ja jatkaa:

– Kyllä minä tykkäisin että maailmancupin hiihtokisoissa hiihdettäisiin eikä vedettäis formuladalla. Oma tuntemus hiihtämisestä on hyvä, lihaksisto toimii hyvin ja jaksamista on, mutta taktista silmää tuohon rataan ei ollut minkäännäköistä. Yksi kisa muiden joukossa, eikä sitä auta jäädä surkuttelemaan.