Yhdistetyn miehet valmiina suurmäkeen – ”Top 10 tavoitteena”
Kuva: Getty Images
Torstaina käytävässä yhdistetyn suurmäen henkilökohtaisessa kilpailussa Falunin MM-kisoissa kisaavat Ilkka Herola, Jim Härtull, Leevi Mutru sekä Eetu Vähäsöyrinki.
Keskiviikon pressitilaisuudessa päävalmentaja Petter Kukkonen kertoi suurmäen kilpailun soveltuvan paremmin suomalaisille.
– Kilpailussa pyritään parantamaan samoja juttuja kuin pienessä mäessä. Löytyisi se iloisuus hyppäämiseen ja tekniset jutut saataisiin
paikalleen. Myöskin numeraalisia tavoitteita haetaan. Top kymmenen on asetettu tavoitteeksi ja siitä taistellaan. Ilkka on ladannut varmasti viime viikon jälkeen pyhää vihaa huomista ajatellen. Siinä on tasan yksi mahdollisuus, että joko se hyppy onnistuu tai ei; kaikki on yhden kortin varassa. Olen vakuuttunut, että huomenna kaikki on kunnossa, Kukkonen sanoi Yhdistetyn tiedotteen mukaan.
Eetu Vähäsöyrinki allekirjoittaa suurmäen paremman soveltuvuuden.
– Kisaan lähden ihan hyvillä fiiliksillä. Paljon enemmän odotan ison
mäen kuin pienen mäen kisaa; tulee enemmän eroja tuossa mäessä. Ihan hyvältä vaikutti mäkikin, kun kävimme eilen ja toissa päivänä treenaamassa. Isoon mäkeen olen päässyt helpommin mukaan.
Falunin ladut eivät aiheuta Vähäsöyringille ylimääräistä jännitystä.
– Ihan hyvät ja mukavat ladut. Niissä ei mitään ongelmaa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Käsittämätön tapaus – lehmän potkaisu keskeytti alppihiihtäjän kauden
- Sikaria, aurinkolasit ja olut – suomalaistähti ihastutti maailmalla
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta