SPV:n seuraikoni jatkosopimukseen
Kuva: Olli-Matti Matihalti
Kolminkertaista ja hallitsevaa salibandyn Suomen mestaria, Seinäjoen Peliveljiä, koko uransa edustanut Tuukka Kiviranta, 30, jatkaa Seinäjoella.
Armottomana karvaajana ja tiukkojakaan tilanteita kaihtamattomana pelaajana tunnettu Kiviranta neuvotteli kevään ja alkukesän mittaan myös siirrosta ulkomaille. Loppujen lopuksi tuttu kotiseura oli kuitenkin se paikka, missä upea ura saa edelleen jatkoa.
Kivirannan ura SPV:ssä alkoi jo vuonna 1998, kun SPV pelasi 2. divisioonassa. Tuolloin peruskoulun yläastetta käynyt Kiviranta ponnisti Peliveljiin 1984 syntyneestä ikäluokasta, johon kuului monia muitakin lahjakkaita urheilijoita, mm. jääkiekon puolelta paremmin tunnettu Petri Kontiola. Kiviranta ehti olla siis jo nostamassa SPV:tä aikanaan kakkosesta liigaan, ja nyt pelattuja kausia hänellä on jo liigakentiltäkin 11. Niissä on syntyneet tehot 168 + 93 = 261. SPV:n ensimmäisellä mestaruuskaudella 2011-12 Kiviranta voitti myös play offien pistepörssin.
Nyt tehdyn päätöksen myötä Kivirannalla on mahdollisuus saavuttaa ensi kaudella 300 pelatun liigaottelun rajapyykki SPV:n paidassa. Tuohon Peliveljissä vielä rikkomattomaan määrään on Kivirannalla matkaa 12 ottelun verran. Hänen edellään on tässä tilastossa ainoastaan yksi pelaaja, niin ikään Seinäjoella uraansa jatkava joukkueen kapteeni Ville Kuusela, joka on kuuden ottelun päässä merkkipaalusta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa