Superpesisseura sai tutun pelinjohtajan – ”Työskennellyt monissa kovissa paikoissa”
Kuva: Juha Tamminen
Jyväskylän Kiri on solminut kaudet 2016 ja 2017 kattavan pelinjohtajasopimuksen useita SM-mitaleita pelinjohtajaurallaan voittaneen Petri Kaijansinkon kanssa. Menneellä kaudella Kaijansinkko toimi pelinjohtajana naisten ykköspesiksessä.
Kirin miesten superpesisjoukkueen pelinjohtajana Kaijansinkko on toiminut aikaisemmin kahteen otteeseen vuosina 1994-1995 ja 1998-1999, joista jälkimmäinen kahden kauden jakso päättyi Kirin pronssijuhliin.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Peten kaltaisen kokeneen pelinjohtajan pestattua seuraavaksi kahdeksi kaudeksi. Hän on työskennellyt monissa kovissa paikoissa pelinjohtajaurallaan, joten uskomme, että hän pystyy erinomaisella tavalla jatkamaan Paavo Hämäläisen tekemää työtä, sanoo Kirin urheilutoimenjohtaja Jari Ahola seuran tiedotteessa.
– Pete tuntee nykypesäpallon vaatimukset erinomaisesti. Ajattelemme monista pesäpalloon liittyvistä asioista samalla tavalla, joten on hieno saada Pete takaisin hänen kasvattajaseuraansa.
Kirin superpesisjoukkueen valmennuksessa jatkaa laji-/fysiikkavalmentaja Niina Rinkinen. Kuluneen kauden pelinjohtaja Paavo Hämäläisen ja valmentaja Juhani Lehtimäen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken.
Lähde: Kirin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Pelko, vakoojajuoni ja olympiakulta – Alysa Liun uskomaton tarina
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Legendaarinen hiihtojuhla kärsii – sumu ja tyhjät katsomot huolestuttavat
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Suomalainen hiihtolegenda nähdään jälleen kisaladuilla
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Johannes Kläbo jakoi kuvan sairaalavuoteelta – ”sain aivotärähdyksen”
- Suomen tähtinimi jäi kauas kärjestä – Kaisa Mäkäräinen: ”pitäisikö vaihtaa pari?”
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä