Suomen purjehtijat varmistivat jo kuudennen maapaikan Rion olympialaisiin!
Joonas ja Niklas Lindgren lunastivat tänään hienosti menneellä purjehduksellaan Suomelle purjehduksen kuudennen olympiamaapaikan 470-luokan MM-kisoissa Israelissa. Miehet purjehtivat torstaina sijat 7 ja 5 ja nousivat kokonaistuloksissa jo kuudenneksi.
Näin ollen he varmistivat myös riittävän pistekaulan maapaikkataistoon viimeisiin maapaikkaa tavoitteleviin maihin nähden.
Joonas Lindgren oli iloinen hyvin sujuneesta päivästä.
– Hyvä päivä, vaikka vieläkin on parantamisen varaa. Keli heittelee täällä kovasti ja se muuttaa välillä kovastikin juonenkäänteitä. On tärkeää olla näissä olosuhteissa nopea.
– Maapaikka näyttäisi varmistuneen, se on tietysti todella hieno asia, mutta kyllä nyt vedetään loppuun saakka. Katseissa on mitalikisa ja sellainen sopiva iskupaikka sinne, Joonas Lindgren maalaili.
Joonas Lindgren on kärsinyt koko viikon kovasta flunssasta, joka painaa miestä vieläkin. Tahtia se ei ole kuitenkaan hidastanut.
– Kyllä näistä kisoista palautuminen voi viedä vähän pidemmän aikaa, mutta kun tätä varten on tehty vuosia töitä, niin nyt ei anneta periksi, totesi kippari.
Naisten nepatiimi Niki Blässar ja Mikaela Wulff purjehtivat tänään sijat 35 ja 39. He ovat nyt kokonaissijalla 26. Naisten päivä oli jälleen vaikea.
– Harmittaa. Kovaa taistelimme molemmat lähdöt loppuun saakka, mutta starttipaikkamme tekivät kisasta hankalat. Huomisissa lähdöissä pyrimme pääsemään fleetistä irti päätypaikoilta, kertoi Mikaela Wulff.
470-luokan MM-kilpailut alkavat maanantaina 12.10 Haifassa Israelissa. Maailmanmestarit ovat selvillä lauantaina 17.10.
Purjehduksella on nyt kuusi maapaikkaa. Tänään Lindgrenien varmistama 470 –luokan paikka, Laser Standard Kaarle Tapper, Laser Radial Tuula Tenkanen, RS:X Tuuli Petäjä-Sirén ja Finnjolla Tapio Nirkko. Heistä kolme jälkimmäistä vahvistettiin jo Rion tiimiin.
Paralympiaurheilija Niko Salomaa hankki Suomelle maapaikan 2.4mR-luokkaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä