Oona Vartiainen puttasi kärkeen Evli Ladies Finnish Openissa
Kuva: Getty Images
Neljän birdien putki takaysillä nosti Oona Vartiaisen (67/ -4) Hill Side Golfissa pelattavan LETAS-kiertueen kisan johtoon torstaina. 17-vuotias Anna Backman (70/ -1) on kuudentena.
Suomalaispelaajat Vartiainen, Anna Backman sekä Sanna Nuutinen (71/ par) ovat avauspäivän jälkeen kärkikymmenikössä kauden suurimmassa Suomessa pelattavassa naisten golfkilpailussa Vihdin Jokikunnassa.
Aamupäivän olosuhteet olivat Hill Side Golfin Valley Coursella otolliset kovien tulosten tekemiseen. Aamuryhmissä parhaaksi tuloksen teki Itävallan Sarah Schroberin (68/ -3).
Viimeiset viisi reikää kolme alle parin pelannut 17-vuotias Backman sai tuloksekseen 70.
– Alku oli vaikeaa, lähestymiset jäivät liian kauaksi. Toisella puoliskolla peli parani, avaukset olivat keskellä väylää, sain hyviä birkkupaikkoja, joista käytin kolme hyväkseni, Backman.
– Olen saanut peliä, etenkin avauksia parempaan kuntoon tanskalaisen valmentajan annettua EM-kisoissa Mikael Mustoselle ajatuksen siitä, mitä voisimme harjoitella, Backman kertoi tuloskuntonsa nousun taustoista.
Vartiaisella kuuden birdien kierros
Iltapäivällä kierrokselleen lähtenyt Vartiainen sortui toisella pelaamallaan reiällä (kentän 11.) kolmeen puttiin. Kauneusvirheen jälkeen hän paransi peliään tasaisesti. – Tämän jälkeen putteri olikin luottomailani. Upotin kuusi birdieputtia, joista kaksi pisintä olivat 18-ja 16-metrisiä. Lyöminen oli alkuvaiheilla vain kohtuullista, kokonaisuuskin jäi kauas parhaasta vireestä, Vartiainen summaili peliään. Kierroksen hekuma oli neljän perättäisen birdien putki sisääntulossa (kentän reiät 4–7). – Tavoitteeni on pelata kaksi muutakin kierrosta kuutosella alkavaan tulokseen, Strasbourghissa kesäkuussa 2015 LETAS-kiertueen kisan voittanut turkulainen avasi suunnitelmaansa. Hänen lisäkseen haastajakiertueella voittoon on yltänyt suomalaisista vain Krista Bakker. Hill Sidessa pelatuissa LETAS-kisoissa parhaina suomalaisina kolmanneksi ovat sijoittuneet Linda Henriksson (2012) ja Ursula Wikström (2015). – Syksyllä pelaan LET:n kisoja, niitä pitäisi kategoriallani olla muutama tarjolla, keväällä kertaalleen kymmenenneksi sijoittunut Vartiainen jatkoi. LETAS-kiertueen pistelistalla seitsemäntenä oleva Sanna Nuutinen teki kierroksellaan kolme birdietä ja kolme bogia, tulos 71 (par) oikeuttaa kymmenenteen sijaan. Amatöörien MM-joukkueeseen nimetty Daniella Barrett (72/ +1) on tuloslistan 17. EVLI Ladies Finnish Openissa on yhteensä 102 osallistujaa, jotka pelaavat 35 000 euron palkintopotista. Kolmen kierroksen mittainen kilpailu päättyy lauantaina. Perjantaina pelataan klo 8.00–18.30 välisenä aikana, lauantaina kärkiryhmät ovat kentällä klo 10.00–15.00. Lähde: GolfliittoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne