Suomi kukisti Tanskan lentopallossa – EM-paikka omissa käsissä
Kuva: Juha Tamminen
Miesten lentopallomaajoukkue päätti EM-karsintojen ensimmäisen turnauksen 3-1 (25-17, 18-25, 25-11, 25-21) voittoon isäntämaa Tanskasta. Suomen ykköspyssy oli lauantain tapaan Olli-Pekka Ojansivu pistein 32/+28.
Sunnuntain aikaisemmassa ottelussa Ruotsi nipisti pisteen Portugalilta, joten Suomella on ensi viikonlopun kotiturnauksessa EM-paikka omissa käsissä. Ensi syksyn Puolan kisalippuun riittää kolmen pisteen voitot Helsingin kolmesta ottelusta, eikä muiden joukkueiden apuja tuolloin tarvita.
– Nämä pelit, jotka niin sanotusti pitää voittaa, ovat isoja kasvunpaikkoja myös meille. Joka tapauksessa tärkeä voitto meille ensi viikonloppua ajatellen, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo huokaisi ottelun jälkeen.
Suomi lähti Tanska-otteluun lauantain tapaan seitsikolla Eemi Tervaportti, Lelu Ojansivu, Antti Siltala, Niklas Seppänen, Sauli Sinkkonen, Tommi Siirilä ja Lauri Kerminen.
EM-karsintojen toinen osa pelataan ensi viikonloppuna Helsingin Jäähallissa. Voittajalle on suora paikka vuoden 2017 Puolan kisoihin. Kakkonen jatkaa karsintojen viimeiseen vaiheeseen, jossa vastaan asettuu toiseksi sijoittunut joukkue lohkosta: Hollanti, Turkki, Valko-Venäjä, Itävalta.
– Helsingissä on luvassa hieno lentopallojuhla, johon kannattaa tulla kauempaakin, Sammelvuo totesi.
Helsingin turnauksen aikataulu
pe 23.9. klo 15.00 Portugali – Tanska, klo 18.00 Suomi – Ruotsi
la 24.9. klo 15.00 Tanska – Ruotsi, klo 18.00 Portugali – Suomi
su 25.9. klo 16.00 Tanska – Suomi, klo 19.00 Ruotsi – Portugali
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Joululahjat – ilon ja elämysten aika
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista