MM-ENNAKKO: Ilkka Herola ottaa yllätysmitalin
Perjantaina MM-Lahdessa nähdään areenalla yhdeksän suomalaista. Kovimmat odotukset kohdistuvat yhdistetyssä Ilkka Herolaan.
Herola on ollut viikon harjoituksissa erittäin hyvässä hyppyvireessä. Lisäksi pikkumäki suosii häntä, sillä hiihdettävä matka on tismalleen sama kuin ison mäen yhdistetyssä, mutta erot ladulla eivät kasva likikään yhtä suuriksi. Herolan hyppy on takunnut kauden mittaan, mutta nyt oikea jenga näyttäisi löytyneen. Hän on kova luu ladulla, yleensä aivan parhaimpien joukossa. Mitaliodotukset eivät ole haihattelua, sillä saksalaisen superkaksikon Eric Frenzel-Johannes Rydzek takana on tilaa. Ja kai heillekin joskus huono päivä sattuu. Valistunut arvaus on, että Herola ottaa yllätysmitalin.
Eero Hirvonen aloitti kauden loistavasti, mutta on hiukkasen hiipunut pienen loukkaantumisen johdosta. Nyt on kuitenkin ollut aikaa valmistautua MM-karkeloihin, joten toivotaan, että kunto on yhä koneessa. Kymmenen joukkoon on täydet mahdollisuudet, jos mäessä kulkee.
Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho ovat pieniä arvoituksia. Onnistuneella suorituksella paikka 20 joukossa on realismia, perussuorituksilla sija on haarukassa 25-30. Periaatteessa juuri pikkumäen kilpailu olisi sopinut konkari Hannu Mannisella kuin hanska jalkaan, mutta sisäinen karsinta kääntyi Mäkiahon eduksi.
Naisten mäkihypyssä Julia Kykkäsen maksimi taitaa olla sijoilla 10-15. Hän oli Korean maailmancupeissa kymmenen joukossa, mutta sieltä puuttui useampikin maailman huippu. Karsinta meni jännittäessä, nyt siihen ei ole enää varaa. Kärki on todella kova ja hyppää teknisesti hyvin. Kykkänen ei ole samalla tasolla. Sija 10 olisi unelma, sija haarukassa 20-25 realismia.
Parjatut mäkimiehet liukuvat ränniin pikkumäen karsinnassa. Nelikkomme on Janne Ahonen, Ville Larinto, Antti Aalto ja Jarkko Määttä. Ja kas kummaa, konkari Ahonen on noussut viime aikoina ykköshyppääjäksemme. Samalla valitettava totuus on sekin, että kilpailuun selviäminen on haaste. Kaikilla on kyvyt siihen, mutta epäonnistumiset ruokkivat epäonnistumisia, joten kaikki on mahdollista. Maakiintiöiden vuoksi selviytyminen kilpailuun ja toiselle kierrokselle on helpompaa kuin maailmancupeissa. Joten kaiken järjen mukaan itse kilpailussa nähdään kaikki neljä suomalaista. Jos niin ei käy, se on raskas pettymys.
LAURI HOLLO
- Kehätyttö ei voinut uskoa mitä työssään todisti – naisen reaktio kertoo kaiken
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Kanadalaistoimittaja kuuli Patrik Laineen nimen – täräytti IL:lle välittömästi suoraa tekstiä
- Alisa Vainio paljasti unelmansa – totuus on, että nyt se ei ole enää käsissään
- Anni Vuohijoki paljasti: Yksi pyyntö toistuu potilaiden suusta – tästä syystä se on ongelma
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- Mikä pari: Yleisurheilun SE-nainen ja hiihtäjärakas hempeilivät somessa
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä