Suomalainen kuulamörssäri lopettaa uransa kesällä – ”Päättyy lopullisesti”
Kuulantyöntäjä Conny Karlsson kilpailee viimeiset kisansa tänä kesänä.
41-vuotias Karlsson aikoo kisailla vielä muutamaan otteeseen.
– Avaan kauteni Lohjalla, veteraanien Suomen mestaruuskisoissa 8.7., Karlsson kirjoittaa kotisivuillaan.
Tämän jälkeen mies nähdään vielä Kalevan kisoissa Seinäjoella, Veteraanien EM-kisoissa Tanskan Århusissa ja SFI:n eli Suomen ruotsinkielisten seurojen mestaruuskilpailuissa Porvoossa.
– Ensimmäiset SFIM-kilpailut työnsin myös Porvoossa vuonna 1993, joten ympyrä sulkeutuu ja samalla päättyy kuulantyöntöura urheilijana lopullisesti näihin kisoihin. Valmennusura toivottavasti jatkuu vielä pitkään, kuten myös seuratyö ja kisajärjestäjäorganisaatiossa Raaseporin tähtikisoissa, Karlsson kertoo.
Carlsson on voittanut urallaan kolme Suomen mestaruutta. Mies lopetti uransa vuonna 2007, mutta hän palasi kuularinkiin pari vuotta myöhemmin.
Carlssonin ennätys 20,78 on Suomen kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras noteeraus. Ennätystyönnöllään hän sijoittui seitsemänneksi MM-kisoissa 2001.
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”