Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
Urheilu-uransa päättänyt Lotta Harala kertoi Instagramissa pohtineensa viimeisen vuoden aikana paljon identiteettiään ja sitä, kuka hän on ilman urheilijan roolia.
Haralan mukaan aitajuoksu määritti hänen elämäänsä 25 vuoden ajan. Lisäksi pitkä parisuhde oli merkittävä osa hänen identiteettiään, joten myös ero toi mukanaan suuria kysymyksiä.
– Kuka oon, kun en oo enää urheilija? Harala kirjoittaa.
Hän kertoo tehneensä kuluneen vuoden aikana paljon työtä itsensä kanssa, tutkien omia uskomuksiaan ja selviytymismekanismejaan. Haralan mukaan identiteetti ei enää perustu saavutuksiin tai menestykseen, vaan siihen, millainen ihminen hän on.
Moni on viime kuukausina kysynyt Haralalta, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi ja miltä elämä urheilu-uran jälkeen tuntuu.
– Toistaiseksi ei oo ollut ollenkaan ahdistusta tai tyhjyyden tunnetta, Harala kertoo.
Julkaisunsa lopuksi hän toteaa olevansa valmis muutokseen.
– Aika oli oikea. Viimeisen vuoden aikainen työ ei oo ollut helppoa tai kivutonta. Mutta kaiken sen arvoista.
Julkaisuun tästä.
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Kanadan pääministeri jyrähti – tyrmäsi Venäjän haaveet!
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!