Lontoon 7. päivä: Taivas vai helvetti? Tero Pitkämäen harteille ladataan valtavat odotukset!
Keihäsmaailman yksi kirkkaimmista tähdistä, Tero Pitkämäki sekä korkeushyppääjä Linda Sandblom ovat suomalaisedustajat torstaina Lontoon MM-yleisurheilussa. Kummatkin hakevat paikkaa illan karsinnoista loppukilpailuun.
Maailmantilaston tämän kauden nelosen Pitkämäen harteilla on valtavat paineet. Kolminkertainen MM-mitalisti on Suomen suurin mitalitoivo Lontoossa.
Mitalilla suomalainen pelastaisi paljon koko kisojen suhteen suomalaisesta näkökulmasta, finaalista karsiutuminen puolestaan olisi täydellinen floppi. Tästä kertoo puhtaasti se, että ailahtelevaisuudesta tällä kaudella kärsinyt Pitkämäki on siis kauden pisimmällä heitollaan 88,27 maailmantilastossa neljäs kolmen saksalaisen jälkeen.
– Pariisin kisan jälkeen tuli kunnon flunssa. Treenasin samalla ja fyysinen suorituskyky lähti romahtelemaan alaspäin. Se jatkoi matkaa aina parin viikon takaiseen aikaan, Pitkämäki muotoilee Suomen Urheiluliiton sivuilla, ja jatkaa:
– Lähtökohta ei ole huipuin mahdollinen. Minulla heittäminen pohjaa fyysiseen suorituskykyyn. Jos se on heikko, en pysty tekemään kovaa tulosta.
Sandblom puolestaan lähtee karsintaan kovalla itseluottamuksella. Hänen sanojensa mukaan jopa loppukilpailupaikka on realistinen.
– Itseluottamus on hyvä. Levolla olen saanut esiin sitä mitä olen kesän aikana kaivannut. Näyttää aika hyvältä. Finaalipaikka lähdetään hakemaan, kisoissa hyppäävien vertailutuloksissa jaetulla 22:nnella oleva suomalaishyppääjä sanoo sivuilla.
Pitkämäki heittää torstai-iltana A-ryhmässä kello 21.05 alkaen, Sandblomin karsinta puolestaan alkaa samoihin aikoihin, klo 21.10 Suomen aikaa.
Miesten keihäs / Kauden 2017 kärkitulokset: (Kisoihin osallistuvat)
Johannes Vetter, GER, 94,44
Thomas Röhler, GER, 93,90
Andreas Hofmann, GER, 88,79
Tero Pitkämäki, 88,27
Marcin Krukowski, POL, 88,09
Jakub Vadlejch, CZE, 88,02
Naisten korkeus / Kauden 2017 kärkitulokset: (Kisoihin osallistuvat)
Maria Lasitskene, ANA, 206
Airina Palsyte, LTU, 201
Vashti Cunningham, USA, 199
Ruth Beitia, ESP, 198
Kamila Licwinko, POL, 198
Oksana Okuneva, UKR, 197
Marie-Laurence Jungfleisch, GER, 197
Juliia Levtshenko, UKR, 197
– – –
22. Linda Sandblom, 191
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”