Naisten satasen MM-kultaa voittanut Tori Bowie paljasti lajinvaihdon uskomattoman taustan
Yhdysvaltalainen Tori Bowie voitti urhean heittäytymisen päätteeksi naisten sadan metrin maailmanmestaruuden.
Bowie ei kuitenkaan aina ole ollut sprintteri. Vuonna 2012 Bowie oli vielä pituushyppääjä, joka oli joutunut jättämään Lontoon olympiakarsinnat väliin loukkaantumisen vuoksi.
Bowie istui isoäitinsä kanssa katsomassa Lontoon olympialaisten sadan metrin loppukilpailua kotisohvalla. Bowie totesi isoäidilleen, että hän kykenisi voittamaan naiset, jotka juoksivat finaalissa.
Viisi vuotta myöhemmin Bowie teki ennustuksestaan totta samaisella stadionilla.
Tuore maailmanmestari on nyt kääntänyt katseensa 200 metrin kilpailuun.
– Yhdysvaltojen karsinnoissa juoksin neljänä päivänä peräkkäin. Olen melko uupunut, onneksi minulla on muutama päivä aikaa levätä.
Lähde: Reuters
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”