Simo Lipsasen kesä onnistunut Lontoon pettymyksestä huolimatta: “Karsiutuminen ainoa vastoinkäyminen”
Kolmiloikan tuoreen SE-miehen Simo Lipsasen MM-urakka Lontoossa päättyi pettymykseen.
Vain 12 sentin erolla finaalista karsiutunut suomalainen ei ollut karsinnassa kaikkein terävimmässä kunnossa kantapäämurheiden takia.
– Hänen kantapäänsä turposi lämmittelyssä. Hänen nilkkansa oli siksi aika lukossa kisan aikana, valmentaja Petri Ruotsalainen sanoi STT:lle.
Lappeenrantalaisen kausi on ollut MM-kisapettymyksestä huolimatta onnistunut.
Pertti Pousin nimissä pitkään olleen Suomen ennätyksen hirmuloikallaan 17,14 romukoppaan laittanut Lipsanen pomppi kyseisellä tuloksella heinäkuussa EM-hopealle alle 23-vuotiaiden kisoissa. Seinäjoelta puolestaan irtosi Suomen mestaruus.
– Jo SM-kisoissa huomasi, että hänen hermostonsa oli väsynyt. Hänen täytyi levätä, minkä jälkeen ei enää ollut aikaa voimaharjoittelulle. Se tuli nyt esiin yleisenä voimattomuutena. Kokonaisuutena kausi oli onnistunut. Karsiutuminen oli kauden ainoa vastoinkäyminen, Ruotsalainen huomautti.
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”