Telinevoimistelija Tomi Tuuha tekee Taiwanissa universiadihistoriaa – ”Yhdet parhaista kisoista”
Kuva: Getty Images
Tomi Tuuha tekee suomalaista universiadihistoriaa Taipeissa sunnuntaina, kun 27-vuotias telinevoimistelija osallistuu jo viidensiin universiadeihinsa.
Napolissa kahden vuoden kuluttua universiadien yläikäraja laskee 25:een vuoteen nykyisestä 28:sta, joten kukaan ei edes teoriassa pysty ohittamaan enää Tuuhan ennätystä myöskään tulevaisuudessa.
Tuuhan universiadiura alkoi 2009 Belgradissa. Parhaimmillaan hypyn EM-kultaa ja saman lajin maailmancupin kokonaiskilpailun voittanut Tuuha on universiadeissa sijoittunut parhaimmillaan hypyssä viidenneksi viime kisoissa 2015 Gwangjussa.
– Vaikka Gwangjussa tulikin paras sijoitus, niin nostan Shenzenin 2011 mieleenpainuvimmiksi universiadeiksi tähän mennessä. Kisatulos oli siellä heikko, koska ilmastointi aiheutti sairastumisen juuri kilpailupäiväksi, mutta muuten kisareissu oli huikea, Tuuha hehkuttaa Olympiakomitean tiedotteessa.
Kokonaisuudessaan valtavasti lajin eri arvokisoja kiertänyt Tuuha kehuu universiadeja huikean hienoiksi tapahtumiksi.
– Onhan nämä yhdet parhaista kisoista lajissamme myös tasollisesti, lähes kuin MM-kilpailut. Olen aina tykännyt näistä tapahtumina kokonaisuudessaan.
Taipeista Tuuha jahtaa paikkaa hypyn finaalissa, joka olisi sekin ennätyksellinen neljäs.
– Säännöt muuttuivat Rion olympialaisten jälkeen ja olen joutunut muuttamaan hyppyäni. Joudun joko helpottamaan tai vaikeuttamaan toista hypyistä, ja tällä hetkellä ratkaisu on helpottaminen, Tuuha paljastaa.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
- Nooralotta Nezirin elämä koki suuren muutoksen – näpäytti samalla epäilijöitään
- LIV golfin tähdille annettiin uhkavaatimus – nyt on tehtävä iso päätös
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Hiihdon MM-kisat 2027: Aikataulu, ohjelma, tv ja liput
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Emma Kimiläinen latasi suorat sanat Valtteri Bottaksesta – esitti jo yllättävän uravaihtoehdon
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Onko tässä maastohiihdon seuraava suomalaistähti?
- Porin ennätysnainen jättää kilparadat taakseen – nyt hän paljastaa, miksi ura päättyi
- Alisa Vainion valmentaja paljasti erikoisen harjoitusmallin – näin huiput näyttävät esimerkkiä
- Reetta Hurske puhui suunsa puhtaaksi urheilumaailman kääntöpuolesta
- IL: Jasmin Kähärä ja Verneri Poikonen muuttivat yhteen – uusi koti yllättää
- Harvinaista! Kalle Rovanperä julkaisia kuvia yksityiselämästään
- Sydney Sweeney riisuutui taas – ”Ei p*skapuhetta, vain urheilua”
- Suomalaisvalmentaja siirtyi Ukrainan ampumahiihtoon – urheilijalta paljastava kommentti
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi ikävän yllätyksen Itävallassa – hiihtosuunnitelmat uusiksi