Kelvin Gastelum haastaa UFC:n väliaikaisen mestarin Robert Whitakerin – ”Olen valmis haasteeseen”
UFC:n Shanghain otteluillassa entisen keskisarjan mestarin Michael Bispingin voittanut Kelvin Gastelum kaavailee jo seuraavaa koitostaan. Gastelum haluaa kohdata UFC:n keskisarjan väliaikaisen mestarin Robert Whitakerin ensi vuoden helmikuussa UFC 221 -otteluillassa.
– Kuulin, että Robert Whitaker kaipaisi vastustajaa Australian illan pääotteluun. Olen valmis haasteeseen. Mielestäni meidän pitäisi otella seuraavaksi. Olemme kummatkin nuoria miehiä, emmekä ole vielä saavuttaneet edes urheilullista huippuamme. Pieksin juuri sen kaverin, jonka piti olla sarjan ykkösmies. Mielestäni minun pitäisi olla seuraavaksi vuorossa mestaruusmatsiin, MM-haastaja uhosi Shanghain illan lehdistötilaisuudessa.
Gastelum ylsi ällistyttävään ensimmäisen erän tyrmäysvoittoon entistä mestaria Michael Bispingiä vastaan Shanghain illan pääottelussa. Kovaa nousua rankingeissa tehnyt 26-vuotias amerikkalaisottelija ei pistäisi pahakseen myöskään mittelöä keskisarjan varsinaista mestaria Georges St-Pierreä vastaan.
– Olisihan se ehdottomasti hienoa. GSP [St-Pierre] on itsekin sanonut, että kaikki on mahdollista. Whitakerin ja minun tulisi kohdata silti ensin. Kaikki väittävät, että hakkaan vain vanhuksia. Whitaker ei todellakaan ole ainakaan vanhus. Haluan tämän haasteen, Gastelum paasasi.
Arizonan Yumasta lähtöisin oleva Gastelum on voittanut vapaaottelu-urallaan 14 kertaa ja hävinnyt kolmesti. Miehen nimekkäämpiin saavutuksiin kuuluvat voitot Bispingistä, Tim Kennedystä, Johny Hendricksistä ja Nate Marquardtista.
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”