Mikä talviurheilupäivä! Suomi kolmas yhdistetyn joukkuekilpailussa – muistatko vielä edellisen palkintopallisijan?
Suomalaisittain upea talviurheilupäivä sai jatkoa, kun Suomen yhdistetyn joukkue sijoittui upeasti kolmanneksi maailmancupin joukkuekilpailussa Ranskan Chaux-Neuvessä. Kilpailun voittoon viiletti Norja ja toiseksi tuli Saksa, jonka ankkuri Vinzenz Geiger onnistui viimeisellä kilometrillä jättämään Suomen Eero Hirvosen.
Suomi lähti hiihto-osuudelle hyvistä asemista toisena noin minuutin mäkiosuuden jälkeen johdossa olleen Norjan perässä. Alun perin Suomen piti lähteä vasta kolmantena, mutta edellä ollut Itävalta pudotettiin seitsemänneksi yhden kilpailijan hyppypuvun osoittauduttua sääntöjen vastaiseksi.
Kilpailun voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, sillä Norjan johto piti loppuun asti. Lopussa ero oli Saksaan 13,1 ja Suomeen 20,5 sekuntia.
Suomen joukkue kilpailussa oli Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Ilkka Herola ja Eero Hirvonen
Edellisen kerran Suomi on yltänyt yhdistetyn joukkuekilpailussa palkintopallille yli 11 vuotta sitten.
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”