UFC:n maailmanmestari otti kantaa kiistanalaiseen punnitusuudistukseen – ”Monet kärsivät sen vuoksi”
UFC:n kevyen raskassarjan hallitseva maailmanmestari Daniel Cormier ei ole kärkipromootion uuden punnitustilaisuuden innokkain kannattaja. Jenkkitähden mukaan aikaisempi punnitus verottaa ottelijoiden lepoa ja ottelukuntoa aiempaa järjestelmää pahemmin.
Ennen ottelijat saattoivat käydä vaa’alla myöhemmin päivällä, mutta nykyisin punnitus on hoidettava heti aamulla. Cormier perusteli kantaansa sillä, että painonveto yötä vasten tekee todella pahaa ottelijoiden vireystilalle ottelupäivän alla.
– Aamupunnitukset ovat paljon pahempia. Et saa yhtään lepoa etkä saa nukutuksi. Miten pystyt nukkumaan aliravittuna ja nestehukassa? Itsekin heräilen aina kolmen aikaan yöllä. Monet kärsivät sen vuoksi, Cormier avautui CBS:n radiohaastattelussa.
Maailmanmestari kohtaa tänä lauantaina hurjaa nousua viime vuonna tehneen MM-haastaja Volkan Oezdemirin odotetussa UFC 220 -otteluillassa. Entinen olympiapainija Cormier menetti mestaruusvyönsä alun perin kesällä Jon Jonesille, mutta sai tittelinsä takaisin Jonesin kärähdettyä steroidien käytöstä.
Cormier on voittanut uransa 22 ottelusta 21. Hän on hävinnyt urallaan ainoastaan Jonesille. Miesten viimeisin kohtaaminen käännettiin tuloksettomaksi Jonesin dopingkäryn vuoksi.
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Krista Rikan uralla merkittävä käänne – valmentaja jättää tehtävänsä
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”