HS: Enni Rukajärvi myöntää heikkoutensa big airissa – ”Asiat ovat muuttuneet viime keväästä, muut ovat harjoitelleet…”
Suomen lumilautajoukkueen kiistaton ykköstähti Enni Rukajärvi tähtää maanantaina big airin karsinnassa jatkopaikkaan. Kuusamolaislaskija myöntää kuitenkin rehellisesti, ettei hurja hyppyrimäki ole hänen vahvinta osaamisaluettaan.
Rukajärvi kertoi hämmästelleensä naisten lumilautailun nuorisolupausten tason nousua. Osa teinitähdistä, kuten muun muassa Japanin Reira Iwabuchi on harjoitellut jo vuosia hurjimpia hyppyjään erikoisvalmisteiselle turvapatjalle.
Suomalaistähti paljasti Helsingin Sanomille, ettei hän ole valmistautunut big airin kisaan aivan tulevaisuuden kykyjen malliin.
– Asiat ovat muuttuneet viime keväästä, muut ovat harjoitelleet kovia temppuja. Itsellä ei ole hallussa ne kovimmat temput, Rukajärvi myönsi.
Peyongchangiin rakennetusta big airin hyppyrimäestä liikkui aiemmin tällä viikolla varsin hurjia huhuja. Hyppyriä väitettiin aluksi liian jyrkäksi ja sitä huhuttiin heikosti suunnitelluksi.
Rukajärvi oli kuitenkin päässyt jo katsomaan hyppyriä ja piti näkemästään. Mäki ei ole naisen makuun aivan liian jännittävä.
– Oli se helpotus, ettei hyppyri ole jäätävän kokoinen. Ja erityisesti se on hyvänmallinen, suomalainen kehui.
Big airin harjoitukset ovat toistaiseksi sujuneet mukavasti. Vaikka slopestyleen erikoistunut Rukajärvi ei olekaan painottanut yhteen suureen hyppyyn painottuvaa lajia talven mittaan kovinkaan paljon, on hän hakenut lähipäivinä siihen taas tuntumaa.
– Vielä en ole pahimpia temppuja harjoituksissa kokeillut. Joka päivä siirryn haastavimpiin hyppyihin, Rukajärvi valotti.
Lähde: HS
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä